Autot ovat aina kuuluneet yhteiskuntaan niiden keksimisestä asti. Ihan alussa autot kuuluivat ainoastaan rikkaille, joilla oli varaa ostaa auto. Tänä päivänä autot ovat kuitenkin niin yleisiä, että niitä löytyy monelle eri budjetille. Suomessa autokulttuuri on niin pitkälle kehittynyt, että suurin osa hankkii ajokortin ja auton heti 18 vuotta täytettyään. Monen kohdalla vanhemmat avustavat niin ajokortin […]
Autojen lisävarusteet
Autoilun kehityskaari on ollut huikea. Vielä 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa esimerkiksi ilmastointi ei ollut kovin yleinen autoissa. Nyt se löytyy kuitenkin kaikista uusista autoista ja monista käytetyistäkin autoista. Vaikka ilmastointia ei Suomen oloissa tarvitse kovin usein, on se hyvä olla olemassa niitä päiviä varten, kun sille on käyttöä. Jos ilmastointia ei ole automaattisesti, voi sen […]
Suosituimmat japanilaiset autot
Suomalaiset rakastavat japanilaisia autoja. Erityisen suosittuja merkkejä ovat Honda, Nissan ja Toyota. Erikoisia autoja harrastavat taas luottavat Mitsubishin nimeen siinä mielessä, että kyseisellä merkillä on monia urheiluautoja. Japanilainen autontuotanto onkin maailman toiseksi suurinta yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Suurin autontuotanto löytyy Kiinasta, joka on ylivoimainen ykkönen. Hondan, Nissanin ja Toyotan lisäksi japanilaisia automerkkejä ovat Toyotan luksustyylinen rinnakkaismalli […]