Autojen tuominen ulkomailta on ollut suomalaisten suosiossa jo pitkään. Aikaisemmin autoja on kuitenkin tuotu lähinnä muista Euroopan maista. Siellä niiden hinnat ovat olleet edullisempia, joten sen vuoksi esimerkiksi Saksaa on suosittu paljon. Saksa tai muu Eurooppa ei kuitenkaan ole ainutta aluetta, josta autoja voi tuoda. Uudesta tai käytetystä autosta haaveilevan on hyvä laajentaa näkökenttää ja katsoa, voisiko jostakin muualta maailmasta saada parempia autoja samaan hintaan tai jopa edullisemmin. Se nimittäin on täysin mahdollista. Autojen tuominen Aasiasta on vielä aika paljon Eurooppaa harvinaisempaa. On silti olemassa heitäkin, jotka haluavat tuoda auton nimenomaan Aasiasta. Yksi syy tähän on se, että japanilaisten autojen harrastajat voivat saada alkuperäisessä kunnossa olevan auton vain sieltä. Autoja muutetaan ennen kuin ne tuodaan Euroopan markkinoille. Esimerkiksi alkuperäisissä japanilaisissa autoissa ratti on toisella puolella kuin suomalaisten autoissa. Näitä erikoisautoja alkaa olla Suomessakin jo useampia kappaleita. Jos autoa lähtee hakemaan itse tai käyttää yritystä hakemiseen, on syytä selvittää monia asioita.
Japanilaiset autot tunnetaan erityisen tyylikkäinä, joten siinäkin on yksi syy, miksi japanilainen auto halutaan juuri omaan pihaan. Käytetyn auton hankkimisessa on kuitenkin aina syytä olla tarkkana.
Huoltokirja on auton tärkein varuste
Koskaan ei kannata ostaa autoa, jossa ei ole huoltokirjaa. Huoltokirjoja kuitenkin väärennetään paljon, joten niiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Huoltokirja on hyvä pyytää nähdä ennakkoon vaikka kuvina. Koska kyse on Aasiasta, on tekstit käännätettävä, sillä niistä ei muuten ymmärrä mitään. Huoltokirjoihin on saatettu muuttaa tietoja tai joskus jopa näytettävä huoltokirja ei ole kyseisen auton ollenkaan. Huoltokirja on hyvä tutkituttaa paikallisella henkilöllä ennen kaupan lukkoon lyömistä. Leimoihin on syytä kiinnittää huomiota. Jos huoltoliike on kaukana auton sijainnista, on siihen todennäköisesti vain laitettu leimat ilman, että auton on huollettu asianmukaisesti.
Myös myyjän kuvailu autosta kertoo paljon. Auto on syytä jättää ostamatta, jos myyjä kertoo, että auton varoitusvalot palavat usein. Vaikka auto toimisikin normaalisti, varoitusvalojen palaminen kertoo silti jostakin. Japanilaisten ja Japanissa käytössä olleiden autojen kohdalla kyseinen asia on yleensä ruuhkasta johtuvaa. Vaikka autoilla olisi ajettu hyvin vähän, on niillä silti jouduttu seisomaan Japanin valtavissa ruuhkissa. Tällainen seisottaminen ei tee autolle hyvää. Tyhjäkäynti syö autoa samaan tapaan kuin itse ajaminen, vaikka kilometrit eivät lisäänny. Monet erikoisautot myös joutuvat odottamaan myyntiä useita kuukausia tai jopa vuosien ajan. Tämän ajan autot ovat liikkeessä paikallaan. Tällainen ei missään nimessä tee hyvää autolle. On siis tärkeää miettiä, ostaako Japanista kovin vanhoja autoja.
Tarkasta auton sisusta
Auton sisustasta voi päätellä sen, kuinka hyvin autoa on pidetty teknisesti. Jos auton sisustaan ei ole jaksettu kiinnittää huomiota, myöskään teknisiä puolia ei suurella todennäköisyydellä ole hoidettu asianmukaisesti. Joskus alhaiset kilometrit ja huonokuntoinen sisusta voi tarkoittaa myös sitä, että auton ajokilometrejä on muokattu. Todelliset kilometrit voivat siis olla paljon enemmän kuin mitä matkamittari näyttää.
Auton kanssa kannattaa olla tarkkana myös silloin, jos sillä on ollut useita omistajia. Nopeat omistajanvaihdokset kertovat yleensä siitä, että autossa on jotain vikaa. Siitä halutaan päästä nopeasti eroon. Omistajien lukumäärän tulisi selvitä autoa ostettaessa. Jos tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, on syytä jättää auto ostamatta.
Auto rahdilla Suomeen
Kun auton ostaa Aasiasta, ei ostajan tarvitse välttämättä lähteä itse paikan päälle sitä katsomaan. On olemassa useita yrityksiä, jotka hoitavat niin auton tarkastuksen kuin paperiasiat. Kun kauppa on sovittu, auto tuodaan rahtina Suomeen. Ostajien suosiossa on Tradecar-niminen yritys. Se takaa turvallisuuden tunteen, sillä myyjä ei saa rahoja ennen kuin auto on luovutettu ostajalle. Jos auto ei ole odotetun tyylinen, on kauppa mahdollista perua. Tämä siis takaa sen, että myyjä ei pysty huijaamaan ostajaa. Tradecarin kautta ostetuille autoille on myös mahdollista hankkia ulkopuolisen asiantuntijan lausunto kaikista auton vioista ja naarmuista. Nämä paperit lähetetään ostajalle joko etukäteen tai auton toimituksen yhteydessä.
Auto on siis hyvinkin mahdollista tuoda Suomeen niin Japanista kuin muualtakin Aasiasta. Se vaatii saman verran taustatyötä kuin vaikka Euroopasta tuominenkin. Ostajan on myös hyvä selvittää, paljonko veroja autosta koituu. Nämä verot tulevat auton ostohinnan päälle, joten ostohinta ja verot yhteen laskemalla selviää auton lopullinen hinta. Toki rahdista joutuu maksamaan vielä erikseen, eikä se ole aivan halpaa lystiä. On kuitenkin selvää, että joitakin autoja ei saa Euroopasta ja sen vuoksi ne joudutaan hakemaan Aasiasta.